Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jo kymmenettä kertaa, ja tänä vuonna mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk).
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutti on saanut 1,6 miljoonan euron projektirahoituksen EU:n Interreg Europe -ohjelmasta. Rahoitus tukee alueellisten toimijoiden kykyä vastata maatalouden kestävyyteen ja kilpailukykyyn liittyviin haasteisiin.
Negatiivisilla liikuntakokemuksilla ja niiden taustalla olevalla tunteiden välttämisellä on vaikutusta vapaa-ajan liikunnan harrastamiseen.
Kriittisten infrastruktuurien, kuten satamien, lentoasemien ja energiantuotantolaitosten toimintavarmuus on yhä riippuvaisempi kyberturvallisuudesta. Turvallisuuspoikkeamat, kuten kyberhyökkäykset voivat aiheuttaa toimintaan merkittäviä keskeytyksiä.
Influencers of the Future -pitchauskilpailussa nähtiin 16 startup-yritystä ja heidän korkealaatuista innovaatiota maatalousalalla. Kilpailun voitti suomalainen NPHarvest, jonka uusi teknologia vastaa sekä ympäristö- että ruokahuoltohaasteisiin.